Kirjoittanut Victoria Holmes, suomentanut http://hopeapolkuu.blogspot.fi/
Tiikeritähti esiintyi ensimmäisessä kirjassa, Villiin luontoon hampaat irvessä ja meripihkan väriset silmät kaventuneina synkän ilmapiirin keskellä. Jo ennen kuin Korppitassu paljasti järkyttävän totuuden Punahännän kuolemasta, me tiesimme että Tiikeritähti on paha kissa, se josta tulisi Tulitähden verenhimoinen vihollinen aina viimeiseen hengenvetoonsa asti. Tästä tuli klassinen sankari vastaan rikollinen -asetelma, joka päättyy katkeraan ja veriseen taisteluun, josta sankari nousee voittoisasti ja rikollinen on... no, kuollut.
Mutta edetään nopeasti kuudenteen kirjaan: Pimeyden hetki, ja mitä tämä on? Tiikeritähti kuolee henkeäsalpaavan villissä taistelussa, mutta ei kuitenkaan Tulitähden kynsissä. Sen sijaan sankarimme jää tuijottamaan vanhan vihollisensa ruumista, toivoen koko sydämestään hänen olevan vielä elossa sillä klaanit tarvitsevat pelottomia ja taitavia sotureita voittaakseen Veriklaanin ja säilyttääkseen metsän. Mitä tapahtui klassiselle hyvä vastaan paha -asetelmalle? Kenties Tiikeritähti ei koskaan ollutkaan metsän suurin uhka...
On olemassa muutamia asioita, jotka ovat täysin varmoja tässä maailmassa. Muutamat asiat ovat ilmiselviä: koirani on suloisin asia maailmassa, suklaaleivokset ovat parasta ruokaa ikinä, hevin kuuntelu on nopein tapa saada päänsärky -mutta jos pysähdyt ja mietit asiaa, niin kaikki riippuu näkökulmasta. Monet ihmiset voisivat ajatella koirani olevan pelottavan näköinen, yksi läheisimmistä ystävistäni ei pidä suklaasta (tiedän, se on todella outoa!), ja hevi-yhtyeillä on valtavasti faneja. Näiden ihmisten ilmiselvät asiat ovat täysin erilaisia.
Siitä hetkestä lähtien kun Tulitähti astui tassullaan metsään, Tiikeritähdestä näkyi vain pahuus ja on mahdotonta kieltää hänen tehneen melko kauheita asioita kuten kiusasi Korppitassua, tappoi Punahännän, yritti tappaa Sinitähden ja johdatti koiralauman Myrskyklaanin leiriin tekemällä polun kuolleista jäniksistä. Tulitähti ei ollut ainoa kissa Myrskyklaanissa, joka niin pelkäsi kuin vihasi Tiikeritähteä yhtälailla ja näytti siltä, että kaikki heidän pelkonsa kävivät toteen kun Tiikeritähti esiintyi Varjoklaanin päällikkönä ja aloitti verenhimoisen kampanjansa puoliverisiä kissoja kohtaan. Mutta hetkinen! Jos hän päätyi Varjoklaanin päälliköksi, niin Tähtiklaanin on täytynyt antaa hänelle yhdeksän henkeä. Se on suuri hyväksymisen ele esi-isiltä! Eivätkö he huomanneet veristä sekasorron polkua, jonka Tiikeritähti jätti Myrskyklaaniin?
Tähtiklaanin kissat eivät ole koskaan ennen tehneet tietoisesti mitään vahingoittaakseen klaaneja, joten heillä on oltava syynsä Tiikeritähden hyväksymiseksi uudeksi päälliköksi. Ja entä Varjoklaanin kissat? Tiikeritähti selvästi antoi heille tukensa ainakin aluksi; jopa Keltaturkki jätti Myrskyklaanin ollakseen isänsä kanssa hänen uudessa klaanissaan. Ehkä Tiikeritähti ei ollutkaan täysin paha, ehkä jopa hiukan hyvä jos katsotaan eri näkökulmasta.
Jos ei huomioida Tiikeritähden murhanhimoisia suunnitelma ottaa Sinitähden paikka päällikkönä ja tuhota Tulitähden uskottavuus, näet urhean, taitavan soturin, joka on täysin sitoutunut suojelemaan klaaniaan, joka on ylpeä pennuistaan, esi-isiään kunnioittava ja lojaali asioille, jotka ovat hänelle kaikkein tärkeimpiä. Hän oli vahvin ja pelottomin soturi Myrskyklaanissa, sekä hän opetti Tulitähdelle miltei kaiken, minkä tiesi taistelutekniikoista. Tiikeritähdellä oli korkeat vaatimukset oppilaistaan, eikä ole vaikea kuvitella miten paljon Korppitassu turhautti häntä olemalla sopeutumaton taisteluihin ja kiireiseen klaanielämään. Kun Tiikeritähti saapui Varjoklaaniin, siellä oltiin juuri toipumassa Yötähden viheryskän aiheuttamasta kuolemasta. Yötähti ei ollut saanut Tähtiklaanilta yhdeksää henkeä, koska Varjoklaanin edellinen päällikkö, Rikkotähti oli vielä elossa, vaikkakin sokea ja vangittuna Myrskyklaaniin, ja soturilaki ei salli kahdella saman klaanin kissalla olevan yhdeksää henkeä samanaikaisesti. Varjoklaanin kissat olivat peloissaan, suojattomia ja etsivät epätoivoisesti oikeaa päällikköä, joka tekisi heidän klaanistaan jälleen vahvan ja ylpeän. Tiikeritähden oli täytynyt näyttää täydelliseltä ehdokkaalta rohkeine suunnitelmineen, maineineen loistavana taistelijana ja lojaalisuutenaan klaanille, jolla olisi antaa hänelle paras mahdollisuus saavuttaa valtaa.
Tiikeritähti sai osoitettua uusille klaanitovereilleen tarpeeksi lojaalisutta käynnistäkseen hämmästyttävän suunnitelmansa vallata koko metsä Veriklaanin avulla. Osa hänen suunnitelmaansa oli myös tuhota puoliveriset klaanikissat, joka johti Jokiklaanin Kiviturkin kuolemaan kun hän yritti suojella Harmaaraidan pentuja. Mutta kun Tiikeritähti menetti kaikki yhdeksän henkeään peräjälkeen Ruoskan tehtyä hänelle kuolettavan haavan, Tulitähti tunsi vain surua. Aivan varmasti silloin jokaisen klaanikissan näkökulmasta metsä oli menettänyt suurimman soturinsa ja että taistelu Veriklaania vastaan saattaisi olla jo ohi.
Tiikeritähden tiellä valtaan oli niin paljon vääryyttä, että on yllättävää, ettei hän jättänyt veristen tassunjälkien tekemää polkua taakseen. Kissoja kuoli ja haavoittui niin pahasti, että se esti heitä tulemasta sotureiksi, yhden kissan oli jätettävä klaaninsa pysyäkseen hengissä, sekä Sinitähti oli menettää järkensä Tiikeritähden petosten takia. Yhden kissan vihollinen on toisen kissan sankari, tai ainakin vastaus joihinkin heidän ongelmiinsa ja Tiikeritähti ansaitsee yhtä paljon kunnioitusta saavutuksistaan, kuin tuomiota rikoksistaan.
Tiikeritähti esiintyi ensimmäisessä kirjassa, Villiin luontoon hampaat irvessä ja meripihkan väriset silmät kaventuneina synkän ilmapiirin keskellä. Jo ennen kuin Korppitassu paljasti järkyttävän totuuden Punahännän kuolemasta, me tiesimme että Tiikeritähti on paha kissa, se josta tulisi Tulitähden verenhimoinen vihollinen aina viimeiseen hengenvetoonsa asti. Tästä tuli klassinen sankari vastaan rikollinen -asetelma, joka päättyy katkeraan ja veriseen taisteluun, josta sankari nousee voittoisasti ja rikollinen on... no, kuollut.
Mutta edetään nopeasti kuudenteen kirjaan: Pimeyden hetki, ja mitä tämä on? Tiikeritähti kuolee henkeäsalpaavan villissä taistelussa, mutta ei kuitenkaan Tulitähden kynsissä. Sen sijaan sankarimme jää tuijottamaan vanhan vihollisensa ruumista, toivoen koko sydämestään hänen olevan vielä elossa sillä klaanit tarvitsevat pelottomia ja taitavia sotureita voittaakseen Veriklaanin ja säilyttääkseen metsän. Mitä tapahtui klassiselle hyvä vastaan paha -asetelmalle? Kenties Tiikeritähti ei koskaan ollutkaan metsän suurin uhka...
On olemassa muutamia asioita, jotka ovat täysin varmoja tässä maailmassa. Muutamat asiat ovat ilmiselviä: koirani on suloisin asia maailmassa, suklaaleivokset ovat parasta ruokaa ikinä, hevin kuuntelu on nopein tapa saada päänsärky -mutta jos pysähdyt ja mietit asiaa, niin kaikki riippuu näkökulmasta. Monet ihmiset voisivat ajatella koirani olevan pelottavan näköinen, yksi läheisimmistä ystävistäni ei pidä suklaasta (tiedän, se on todella outoa!), ja hevi-yhtyeillä on valtavasti faneja. Näiden ihmisten ilmiselvät asiat ovat täysin erilaisia.
Siitä hetkestä lähtien kun Tulitähti astui tassullaan metsään, Tiikeritähdestä näkyi vain pahuus ja on mahdotonta kieltää hänen tehneen melko kauheita asioita kuten kiusasi Korppitassua, tappoi Punahännän, yritti tappaa Sinitähden ja johdatti koiralauman Myrskyklaanin leiriin tekemällä polun kuolleista jäniksistä. Tulitähti ei ollut ainoa kissa Myrskyklaanissa, joka niin pelkäsi kuin vihasi Tiikeritähteä yhtälailla ja näytti siltä, että kaikki heidän pelkonsa kävivät toteen kun Tiikeritähti esiintyi Varjoklaanin päällikkönä ja aloitti verenhimoisen kampanjansa puoliverisiä kissoja kohtaan. Mutta hetkinen! Jos hän päätyi Varjoklaanin päälliköksi, niin Tähtiklaanin on täytynyt antaa hänelle yhdeksän henkeä. Se on suuri hyväksymisen ele esi-isiltä! Eivätkö he huomanneet veristä sekasorron polkua, jonka Tiikeritähti jätti Myrskyklaaniin?
Tähtiklaanin kissat eivät ole koskaan ennen tehneet tietoisesti mitään vahingoittaakseen klaaneja, joten heillä on oltava syynsä Tiikeritähden hyväksymiseksi uudeksi päälliköksi. Ja entä Varjoklaanin kissat? Tiikeritähti selvästi antoi heille tukensa ainakin aluksi; jopa Keltaturkki jätti Myrskyklaanin ollakseen isänsä kanssa hänen uudessa klaanissaan. Ehkä Tiikeritähti ei ollutkaan täysin paha, ehkä jopa hiukan hyvä jos katsotaan eri näkökulmasta.
Jos ei huomioida Tiikeritähden murhanhimoisia suunnitelma ottaa Sinitähden paikka päällikkönä ja tuhota Tulitähden uskottavuus, näet urhean, taitavan soturin, joka on täysin sitoutunut suojelemaan klaaniaan, joka on ylpeä pennuistaan, esi-isiään kunnioittava ja lojaali asioille, jotka ovat hänelle kaikkein tärkeimpiä. Hän oli vahvin ja pelottomin soturi Myrskyklaanissa, sekä hän opetti Tulitähdelle miltei kaiken, minkä tiesi taistelutekniikoista. Tiikeritähdellä oli korkeat vaatimukset oppilaistaan, eikä ole vaikea kuvitella miten paljon Korppitassu turhautti häntä olemalla sopeutumaton taisteluihin ja kiireiseen klaanielämään. Kun Tiikeritähti saapui Varjoklaaniin, siellä oltiin juuri toipumassa Yötähden viheryskän aiheuttamasta kuolemasta. Yötähti ei ollut saanut Tähtiklaanilta yhdeksää henkeä, koska Varjoklaanin edellinen päällikkö, Rikkotähti oli vielä elossa, vaikkakin sokea ja vangittuna Myrskyklaaniin, ja soturilaki ei salli kahdella saman klaanin kissalla olevan yhdeksää henkeä samanaikaisesti. Varjoklaanin kissat olivat peloissaan, suojattomia ja etsivät epätoivoisesti oikeaa päällikköä, joka tekisi heidän klaanistaan jälleen vahvan ja ylpeän. Tiikeritähden oli täytynyt näyttää täydelliseltä ehdokkaalta rohkeine suunnitelmineen, maineineen loistavana taistelijana ja lojaalisuutenaan klaanille, jolla olisi antaa hänelle paras mahdollisuus saavuttaa valtaa.
Tiikeritähti sai osoitettua uusille klaanitovereilleen tarpeeksi lojaalisutta käynnistäkseen hämmästyttävän suunnitelmansa vallata koko metsä Veriklaanin avulla. Osa hänen suunnitelmaansa oli myös tuhota puoliveriset klaanikissat, joka johti Jokiklaanin Kiviturkin kuolemaan kun hän yritti suojella Harmaaraidan pentuja. Mutta kun Tiikeritähti menetti kaikki yhdeksän henkeään peräjälkeen Ruoskan tehtyä hänelle kuolettavan haavan, Tulitähti tunsi vain surua. Aivan varmasti silloin jokaisen klaanikissan näkökulmasta metsä oli menettänyt suurimman soturinsa ja että taistelu Veriklaania vastaan saattaisi olla jo ohi.
Tiikeritähden tiellä valtaan oli niin paljon vääryyttä, että on yllättävää, ettei hän jättänyt veristen tassunjälkien tekemää polkua taakseen. Kissoja kuoli ja haavoittui niin pahasti, että se esti heitä tulemasta sotureiksi, yhden kissan oli jätettävä klaaninsa pysyäkseen hengissä, sekä Sinitähti oli menettää järkensä Tiikeritähden petosten takia. Yhden kissan vihollinen on toisen kissan sankari, tai ainakin vastaus joihinkin heidän ongelmiinsa ja Tiikeritähti ansaitsee yhtä paljon kunnioitusta saavutuksistaan, kuin tuomiota rikoksistaan.
