Kirjoittanut Victoria Holmes, suomentanut http://hopeapolkuu.blogspot.fi/
"Kisataan orapihlajapensaalle!"
"Tuo on epäreilua Ruisviiksi! Sinä voitat kuitenkin!" vastusti Pilvimarja.
Ruisviiksi kääntyi katsomaan tummanharmaata naarasta.
Pilvimarja oli hoikka Jokiklaanin kissaksi, mutta hänen turkkinsa oli tiheä ja sileä.
"Annan sinulle etumatkaa," Ruisviiksi ehdotti. Pilvimarja kallisti päätään hänen siniset silmänsä kimaltaen. "Tai... tai suljen silmäni, tai juoksen takaperin, tai kannan kiveä suussani..."
"Hiirenaivo," Pilvimarja kehräsi ja puski päätään Ruisviiksen leukaa vasten. "Kisaan kanssasi orapihlajapensaalle jos kisaat kanssani joen yli."
Ruisviiksi astui taaksepäin ja pudisti päätään. "En varmasti! Et voi sanoa että turkin kastuminen on ihan luonnollista! Yritin kerran, muistatko?"
"Liukastuit astinkiveltä! Se ei ole oikea tapa uida!"
Ruisviiksi kosketti hännällään Pilvimarjan kylkeä. "Luuletko että pentumme osaavat juosta nopeasti ja uida?" hän maukui pehmeästi.
Pilvimarja tuijotti häntä yllättyneenä. "Miten sinä tiedät? Minä... minä aioin kertoa sinulle, aivan varmasti, mutta en tiennyt mitä ajattelisit. Ajattelin sinun haluavan tuuliklaanilaisia pentuja..."
Mrrau. "He ovat Tuuliklaanin pentuja! Ja he ovat myös Jokiklaanin pentuja! Ne ovat meidän, ja vain sillä on väliä! Tietävätkö klaanitoverisi?"
Naaras pyöritteli tassullaan maassa olevia pikkukiviä. "Eivät vielä. Tahdoin kertoa sinulle ensin."
"Sinä pelkäät mitä isäsi on tästä mieltä, etkös?" Ruisviiksi kysyi.
Pilvimarja katsoi häntä silmät murheellisina. "Hiilitähti on hyvä päällikkö. Ei häntä voi syyttää siitä, että hän haluaa lisää pentuja Jokiklaaniin. Tarvitsemme uusia sotureita viime lehtikadon hirveän viheryskän jälkeen."
"Mutta nehän ovat Jokiklaanin pentuja!" Ruisviiksi muistutti.
Hän piiskasi häntäänsä kärsimättömästi. "Annan sinun opettaa heidät uimaan heti kun he avaavat silmänsä!"
"Annat minun siis kasvattaa heidät Jokiklaanissa?" Pilvimarja tiedusteli.
Ruisviiksi räpäytti silmiään. Hän ei ollut vielä ajatellut niin pitkälle. "No, kyllä," hän maukui. "Tulen tietenkin luoksesi kun pennut ovat syntyneet. Isäsi ei ole pistänyt pahakseen ennenkään oloani leirissänne. Ja sinä voit tuoda pennut Tuuliklaaniin kun he ovat tarpeeksi vanhoja kävelemään."
Pilvimarja nyökkäsi, mutta hänen silmänsä olivat yhä murheelliset. Ruisviiksi painoi kuononsa vasten hänen korvaansa. "Kaikki menee hyvin," hän lupasi. "Jokainen kissa tietää, että Hiilitähden läheisin ystävä on Myrskyklaanin Ohdakehäntä. Jos joku, niin Hiilitähti tietää, että reviirin raja ei pysäytä ystävyyttä."
"Entä varastetut kalat?" Pilvimarja kysyi. Jokiklaani oli syyttänyt viime kuussa Tuuliklaania kalojen varastamisesta joesta. Hiilitähti oli lähettänyt partion kehoittaakseen Tuuliklaanin päällikköä, Tomutähteä pitämään klaaninsa poissa joelta. Tomutähti oli väittänyt, että hänen klaaninsa ei koskaan söisi kalaa, mutta Ruisviiksi tiesi Jokiklaanin olevan silti yhä epäileväinen.
"Me emme vieneet niitä kaloja," hän sanoi Pilvimarjalle. "Ehkä nämä pennut tuovat klaanimme jälleen yhteen."
Pilvimarja nojautui häntä vasten. Ruisviiksi sulki silmänsä ja kuvitteli mielessään nämä syntymättömät pennut: tummanharmaita kuin emonsa tai ruskeajuovaisia kuin hän, nopeajalkaisia ja hyviä uimareita. Nämä pennut toisivat rauhan näiden kahden klaanin välille, hän oli varma siitä.
"Tuuliklaani! Perääntykää!"
Ruisviiksi ravisti päätään saadakseen veren pois silmiltään kun Kivihäntä huusi käskyn. Suuri harmaa kolli seisoi puun kannolla silmät villiintyneinä käskemässä klaanitovereitaan jättämään taistelutantereen. Ruisviiksi loikkasi taaksepäin irrottaen otteensa allaan olleesta Jokiklaanin soturista. Tämä taistelu oli Jokiklaanin syytä! Jokiklaani oli ladellut Tuuliklaanille yhä uusia syytöksiä kalojen varastamisesta, sekä se oli uskotellut muille klaaneille, että nummien kissat olivat varkaita ja tunkeilijoita. Aivan kuin yksikään Tuuliklaanin soturi kastelisi tassunsa saadakseen itselleen sitä niljakasta riistaa! Tomutähti oli päättänyt, että ainoa keino lopettaa syytökset, oli opettaa Jokiklaanille, että Tuuliklaanin kissat olivat tarpeeksi vahvoja metsästääkseen oman riistansa -ja tarpeeksi syöneitä pärjäämään omalla riistallaan.
"Perääntykää!" Kivihäntä ulvoi jälleen.
"Hiirenaivoiset pelkurit!" napautti Jokiklaanin soturi heidän takanaan.
"Jos aiotte varastaa kalojamme, varmistakaa että olette tarpeeksi vahvoja taistellaksenne niistä!" sähisi toinen.
Ruisviiksi tunsi karvojensa nousevan pystyyn pitkin selkäpiitä ja hänen tassujensa vastustavan kiusausta kääntyä ympäri ja kynsiä heiltä korvat päästä. Milloin nämä hiirenaivot tajuaisivat, että Tuuliklaani ei varastanut heidän niin arvokkaita kaloja? Kaislat ympäröivät heitä kun he kulkivat takaisin kaksijalkojen sillalle. Hetken ajan Ruisviiksi kuuli vain hänen klaanitoveriensa raskaan hengityksen ja kaislojen hauraiden varsien kahinan.
"Pysähtykää välittömästi!" kuului karjahdus edestäpäin.
Ruisviiksi törmäsi Haukkaturkkiin kun musta soturi pysähtyi hänen edessään. Kiertäessään klaanitoverinsa, hän näki puna-valkea laikullisen Jokiklaanin soturin seisomassa Kivihännän tien tukkeena.
"Luulitteko että päästäisimme teidät lähtemään niin helpolla?" murisi Jokiklaanin kissa.
Kivihäntä ei värähtänytkään. "Jatkamme taistelua jos on tarve," hän vastasi. "Onko se mitä sinä haluat?"
Jokiklaanin soturi paljasti hampaansa. "Tämä taistelu on kaukana päättymisestä!" Hän juoksi kohti Kivihäntää, joka kierähti selälleen ja raastoi hyökkääjänsä vatsaa takajalkojensa kynsillä. Kaislat tallautuivat vasten maata kun yhä useampi Jokiklaanin soturi syöksyi kohti Tuuliklaanin kissoja. Tukeva harmaajuovainen kolli upotti kyntensä Ruisviiksen lapaan ja veti hänet maahan. Ruisviiksi irrottautui otteesta veren tahriessa hänen turkkinsa ja loikkasi kollia kohti kynnet ojennettuina. Kolli kyyristyi matalaksi, loikkasi Ruisviikseä kohti ja tyrmäsi hänen iskunsa ilmassa, jonka jälkeen he jatkoivat painimista kaislikossa.
Ruisviiksi tunsi hukkuvansa tiheään, harmaaseen turkkiin. Hän taivutti päänsä ylös haukatakseen happea ja hän kohtasi Pilvimarjan hätkähtyneiden, sinisten silmien katseen. Samalla hetkellä tumma varjo kohosi Pilvimarjan ylle kynnet auringossa kimallellen ja painuen naaraan kaulaan.
"Ei!" Ruisviiksi ulvoi ja loikkasi ylös niin rajusti, että hyökkääjä, Haukkaturkki horjahti kaislikkoon.
"Ruisviiksi, et voi tehdä noin!" Pilvimarja sanoi vääntäytyessään jaloilleen. "Meidän on taisteltava omat taistelumme!"
Ruisviiksi vilkaisi olkansa yli. "Luuletko että annan oman klaanitoverini vahingoittaa pentujamme?"
Haukkaturkki tuijotti häntä epäuskoisesti. "Pentuja?" hän kajautti.
Ruskeajuovikas kolli kohtasi hänen katseensa. "Pilvimarja kantaa minun pentujani. En voi antaa sinun vahingoittaa häntä."
"Varokaa!" huusi Pilvimarja.
Leveälapainen Jokiklaanin soturi oli syöksymässä ilmassa heitä kohti yhtenä kynsien pyörteenä. Kuului tömähdys kun Ruisviiksen jalat pettivät hyökkääjän painon alla. Hän romahti maahan silmät jo valmiiksi kiinni puristettuina. Veri virtasi hänen lavastaan maahan tummana ja kimaltelevana. Harmaajuovikas Jokiklaanin soturi tarrautui häneen ja ravisti häntä nahasta.
Pilvimarja ei hievahtanutkaan, hän vain tuijotti velttoa, ruskeaa ruumista.
"Voi Ruisviiksi, mitä menitkään tekemään?" hän kuiskasi.
"Onko jokainen klaani paikalla?" Tomutähti maukui suuren harmaan kiven päältä. Kaikkialla hänen ympärillään puut huojuivat rauhallisesti yötuulessa ja langettivat varjojaan kuun valaisemalle aukiolle. Tomutähti oli pyytänyt muita päälliköitä tapaamaan hänet täällä, koska tämä alue oli kaikkien klaanien välissä, eikä alue ollut kuulunut kenellekkään sen jälkeen, kun klaanit toisistaan ensimmäisen kerran eroittanut taistelu käytiin. Klaaninvanhimmat jotka muistavat tämän taistelun, väittävät että siitä taistelusta syntyneet verijäljet eivät tulisi koskaan peseytymään aukion ruohosta. Tomuturkki oli valinnut täysikuullisen yön jotta kissat voisivat matkata turvallisesti -ja jotta pimeyden turvin ei voisi tehdä yllätyshyökkäystä.
"Olemme paikalla," vastasi Koivutähti, Taivasklaanin päällikkö. Hän loikkasi kivelle Tomutähden viereen. Muut päälliköt eivät halunneet jäädä kiven juurelle, vaan hekin loikkasivat kiven päälle: Hiilitähti Jokiklaanista, Paatsamatähti Varjoklaanista, ja Myrksyklaanin Valkotähti, jonka valkea turkki hohti kuin kuu pimeällä taivaalla. Loput kissoista pysyivät maassa, partio jokaisesta klaanista, ja katsoivat kohti päälliköitään hännät tassujensa ympärille kietoutuneina.
"Jos aiot syyttää klaaniani soturisi kuolemasta niin..." Hiilitähti aloitti pörhistäen niskakarvansa.
Tomutähti pudisti päätään. "Ei Hiilitähti, en pyytänyt teitä kaikkia tänne sen takia. Klaanini suree Ruisviiksen kuolemaa näinkin ankaran lehtikadon jälkeen, mutta Ruisviiksi ei olisi kuollut jos hänen... huomionsa ei olisi... kiinnittymyt Pilvimarjaan." Hänen katseensa kävi läpi jokiklaanilaisia, mutta Pilvimarja ei ollut heidän joukossaan. Hän varmaankin synnyttäisi pentunsa pian ja oli siksi jäänyt pois tapaamisesta.
"Tästä lähtien kissojen täytyy olla uskollisia omille klaanitovereilleen. Ystävyys toisen klaanin kissan kanssa ei saa mennä oman klaanin edelle. Emme voi antaa soturiemme enää häiriintyä taistelussa ystävyyssuhteiden takia, vaan heidän on taisteltava vain oman klaanin parhaan vuoksi. Ymmärrättekö?"
Valkotähti nousi seisomaan. "Klaani ennen kaikkea. Kuulostaa järkevältä."
Paatsamatähti ja Koivutähti nyökkäsivät. Hiilitähti maukui, "Hyvin sanottu Tomutähti. Jokiklaani on pahoillaan klaanisi menetyksestä. Tästä lähtien jokainen klaani elää ja taistelee itsenäisesti."
"Jos emme ole enää niin usein yhteyksissä toisiimme, miten saamme tietää kaikesta tärkeästä, kuten metsässä liikkuvista ketuista tai kaksijaloista?" Paatsamatähti kysyi hänen taivaansiniset silmänsä kiiluen.
"Voisimme tavata täällä joka täysikuun aikana kun metsässä on tarpeeksi valoisaa kulkea, ja jakaa uutisemme rauhaisissa merkeissä." Koivutähti ehdotti.
"Tarkoitatko aselepoa?" Tomutähti maukui kysyvästi.
Kaikkien paikalla olleiden kissojen keskuudesta alkoi kuulua hälinää.
"Emme voi toimia rauhassa kun Myrskyklaani varastaa riistaamme!" eräs Tuuliklaanin vanhus sähisi.
"Emmekä me voi luvata rauhaa kun Tuuliklaani hyökkäilee rajapartioidemme kimppuun!" maukui lovikorvainen Myrskyklaanin soturi.
"Ja kuka muka luottaa Varjoklaaniin?" kysyi toinen kissa.
Kova karjaisu hiljensi kissajoukon.
"Riittää!" Tomutähti murisi. Hän venytti itsensä täyteen mittaansa ja katseli aukiolla olevia kissoja. "Koivutähti, ehdotuksesi on viisas. Vaikka en uskokaan että välillämme pysyy rauha edes yhden yön ajan, minusta meidän pitäisi kuitenkin yrittää ja katsoa miten tämä menetelmä toimii."
"Enempää en odotakkaan," Koivutähti maukui.
"Klaanien kissat!" Tomutähti jatkoi. "Tästä hetkestä lähtien, puolustatte omaa klaanianne vaikka hengellänne. Sinulla voi olla ystäviä muiden klaanien kissojen kanssa, mutta ystävyytenne ei saa mennä klaanisi edun edelle, vaikka kohtaisit ystäväsi taistelussa. Tämä on sääntömme, sotureiden laki, ja jokaisen meistä täytyy kantaa sitä sydämessään. Tapaamme seuraavan täysikuun aikaan, mutta siihen asti, valaiskoon Tähtiklaani polkunne."
Tomutähti loikkasi alas kiveltä ja johdatti Tuuliklaanin kissat häntänsä heilautuksella pois aukiolta, kohti kuun valaisemia nummia.
