Pienin soturi

Kirjoittanut Erin Hunter, suomentanut http://hopeapolkuu.blogspot.fi/

Vain synkimmällä polulla kulkeva päällikkö rikkoo lakia, joka suojelee pentuja. Varjoklaanin Rikkotähti oli sellainen päällikkö.

Tuuliklaanin soturi syöksyi kynnet paljastettuina ja pieni mustavalkea kissa kaatui äänettömästi maahan. Verinoro valui hitaasti hänen tomuun painautuneesta korvastaan. Kivihammas ravisteli irti soturin, joka yritti upottaa hampaansa hänen häntäänsä ja loikkasi liikkumattoman klaanitoverinsa ylle.
"Irrota hänestä senkin kapinen mato!" Kivihammas murisi. Sitten hän kumartui ottaakseen hampaillaan otteen Mäyrätassun niskanahasta. Oppilaan turkki oli vielä pehmeä ja pörröinen, mikä kutitti Kivihampaan kuonoa. Aivastusta pidätellen Kivihammas nosti pikkuruisen velton ruumiin ilmaan ja kantoi sen Tuuliklaanin leirin reunalle. Ulvonta ja töminä kaikuivat hänen takanaan matalassa notkeessa, jonne Tuuliklaani oli joskus tehnyt kotinsa. Nyt kaikki pesät oli tallottu ja rikottu, ja maa oli verestä tahmea. Rikkotähti oli oikeassa: Tämä taistelu pakottaisi Tuuliklaanin jättämään nummet ja Varjoklaanin metsästäjät voisivat vallata reviirin ruokkiakseen heidän kasvavan klaaninsa.
Mutta ei Mäyrätassua. Hänen hengityksensä oli tiheää ja pinnallista, sekä hänestä kantautui omituinen haju, hapan kuin veri ja variksenruoka. Yksikään kissa ei voisi tehdä mitään pelastaakseen hänet. Kivihammas ravisteli päätään vihaisesti. Hän oli opettanut oppilaalleen jokaisen taisteluiskun jonka tunsi ja varmistanut, että tämä osaisi väistää, kieriä ja viiltää yhtä hyvin kuin kuka tahansa muukin oppilas. Mutta Mäyrätassu oli vain kolme kuuta vanha; hän oli liian pieni kohtaamaan täysikokoisen Tuuliklaanin soturin, hänen jalkansa olivat liian lyhyet yltämään helposti vatsan, silmien ja korvien herkästi haavoittuviin kohtiin. Mitä mestarin olisi tehtävä kun hänen odotettiin kouluttavan pentu? Soturilain mukaan oppilaan on oltava vähintään kuusi kuuta vanha, mutta se ei huolettanut häntä yhtä paljon kuin pelko Rikkotähteä kohtaan. Kivihammas oli epäonnistunut päällikkönsä silmissä -ja Rikkotähti varmistaisi että jokainen klaanissa saisi tietää. Hän kääntyi ympäri valmiina hylkäämään oppilaansa ja antaakseen sille ketunnaamaiselle Tuuliklaanin soturille opetuksen, jota se ei tulisi unohtamaan.
Mäyrätassu räpytti silmiään. "Kivihammas? Oletko se sinä?
Kivihampaan sydän jätti lyönnin välistä. "Kyllä, minä tässä."
"Olinko... olinko tarpeeksi hyvä?" Mäyrätassu kähisi pikkuruisella äänellä. Hänen tassunsa liikkuivat hiekalla ja veripisara työntyi esiin hänen suupielestään. "Yritin muistaa kaiken mitä olet opettanut minulle."
Kivihammas tuijotti ruhjottua pientä ruumista. Mäyrätassulla ei ollut mahdollisuuttakaan sen jälkeen kun ensimmäinen sotaulvonta halkoi ilmaa.
"Toivon että Rikkotähti on minusta ylpeä," Mäyrätassu jatkoi. Hänen silmänsä samenivat ja alkoivat painua kiinni. "Ja emoni."
Kivihammas tunsi jotain liikuttavaa sisimmässään. Mitä hän kertoisi Lehvävarjolle? Että hänen pentunsa oli tuomittu kuolemaan tässä taistelussa koska oli liian pieni, liian heikko?
"Lehvävarjo tulee olemaan erittäin ylpeä sinusta," hän maukui.
Mäyrätassu avasi silmänsä vaivalloisesti ja katsoi suoraan Kivihampaaseen. "Oletko sinä ylpeä minusta?"
Kivihammas kumartui Mäyrätassun vierelle ja pyyhkäisi hännänpäällään oppilaan silmäluomia sulkeakseen ne jälleen. "Taistelit loistavasti," hän kuiskasi.
"Pärjäättekö ilman minua?" Mäyrätassu kysyi tuskaisesti. Hän liikutti päätään ja hänen korvastaan valunut verivana kasvoi ja alkoi valua nopeammin.
"Teemme parhaamme," Kivihammas vastasi vakavasti. "Ja tulemme aina muistamaan sinut ja kuinka rohkea olit."
Kuvitteliko hän vai täyttyikö pikkuruinen mustavalkea rinta ylpeydestä?
"Luuletko... luuletko että Tähtiklaani tekee minusta soturin nyt?"
Kivihampaan sanat juuttuivat kurkkuun; tuntui kuin kivi olisi jumittunut hänen kurkkuunsa. "Olen varma että he tekevät sinusta soturin."
"Mikä nimeni tulee olemaan?" Mäyrätassu pohti. Hänen äänensä muuttui yhä vaimeammaksi.
"Luulen että he antavat sinun valita oman nimesi," Kivihammas vastasi. Kivi hänen kurkussaan tuntui kasvavan tehden puhumisesta entistä vaikeampaa.
"Tahtoisin tulla tunnetuksi Mäyrähampaana, niinkuin sinäkin, sillä sinä olit suurenmoinen mestari."
Kivihammas kallistui eteen ja painoi kuononsa oppilaansa päälaelle. "Se olisi kunnia. Mäyrähammas on erinomainen nimi soturille." Hän tunsi miten Mäyrätassun hengitys muuttui yhä pinnallisemmaksi ja miten hänen kylkensä tuskin enää kohosivat kun hän yritti vetää henkeä. "Tulet katselemaan meitä Tähtiklaanista kaikkien tulevien kuiden ajan." Mäyrätassu päästi pienen huokauksen, jonka jälkeen hänen kylkensä eivät enää kohonneet.
Kivihammas suoristautui ylös. "Tämä ei ollut sinun aikasi kuolla. Niin kauan kuin elän, kunnioitan soturilakia, enkä enää koskaan kouluta toista pentua, jonka kuuluisi vielä olla vasten emonsa vatsaa. Mene nyt pikkuinen, ja kulje sotureiden rinnalla."